Sippolalaissyntyinen, Helsingissä asuva taidehistorioitsija Johanna Vakkari (s. 1961) toimii dosenttina Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän on opettanut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa 16 vuoden ajan ja käsitellyt niin opetuksessaan kuin tutkimuksissaan aihepiirejä vanhasta ulkomaisesta taiteesta suomalaiseen nykytaiteeseen. Vakkarin erikoisaloja ovat Italian renessanssin taide, taiteen tuntemus sekä taidehistorian teoria ja metodit, mutta hän on kirjoittanut muistakin teemoista kuten korutaiteesta. Parhaillaan hän viimeistelee tietokirjaa: Perspektiivi ja havaitseminen – kolmiulotteisuus, tila ja aika. Vakkari on ollut mukana toteuttamassa useita näyttelyitä sekä erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä konferensseja. Hän on oman alansa valtakunnallisen tieteellisen seuran, Taidehistorian seuran, puheenjohtaja. Hän toimi asiantuntijana valittaessa kuntaseitsikon (Kouvola lähikuntineen) kuvataiteilijaa vuosiksi 2008–2009.
Sippolalaissyntyinen, Saverolla asuva tekstiilitaiteilija, TaM Sanna Ukkola (s. 1974) on Ars Sippolan ideoija ja toinen kuraattori. Hänen aatemaailmassaan painottuvat eettisyys, ekologisuus ja paikallisuus. Käsityöperinteen vaaliminen yhdistyy uudenlaisiin materiaaleihin ja muotokieleen. Ukkola on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1999 ja hänen teoksiaan on mm. Valtion taidekokoelmassa. Julkisia teoksia on esimerkiksi Metso Paper Valkeakoski Oy:n tiloissa Kouvolassa oleva ryijysarja Metsä (2004) Ars Sippolassa Ukkola toteuttaa mm. yhdessä Sippolan päiväkodin lasten kanssa yhteisöllisen Oma maa -teoksen hovin kalliolle. Se on muotopuutarha, josta on iloa keväästä myöhäiseen syksyyn – itämisestä sadonkorjuuseen. Teemana on omavaraisuus, joka oli maaseutumaisissa elinympäristöissä aiemmin arkipäivää.
Puh: 0503408934
Mail: sanna(at)studiosaarela.com